Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Maranwel

Legacy-tarina TS3 Liljavirtojen suvustani. Päivityksiä ei välttämättä ole tulossa hirveän tiuhaan tahtiin, mutta pyrin pääsemään kymmenenteen sukupolveen saakka.

Arkisto
01.01.2010 - 16:35

Hyvästellessämme viime kerralla jätimme Orvokin raatamaan kuntosalille.

 

 

 

Orvokin elämä oli nykyään pelkkää raatamista. Jos ei ollut kiire töihin…

 

 

 

Niin sitten aika meni joko huvittelun…

 

 

 

Tai itsensä sivistämisen kanssa niin tyystin, ettei kavereille meinannut löytyä aikaa. Jotenkin Orvokki oli kuitenkin onnistunut taituroimaan itselleen muutaman luottoystävän.

 

 

 

Yksi näistä harvoista oli jo viime jaksossa tavattu Sherman.

Orvokki oli kokenut pienen järkytyksen muistaessaan olevansa suvun kantaäiti. Hän ei yksinkertaisesti osannut ajatella itseään siinä roolissa. Niinpä Orvokki teki sopimuksen Shermanin kanssa. Mies saisi osansa hänen tulevista rikkauksistaan (ikään kuin hän joskus rikastuisi) ja saisi kunnollisen sukunimen vihaamansa Bagleyn tilalle, jos menisi hänen kanssaan naimisiin ja antaisi hänelle perijän. Perijän sukupuolella ei ollut Orvokille väliä. Kunhan lapsi vain olisi hänen jälkeläisensä, niin se täyttäisi ehdot.

 

 

 

Shermanin kotiinlähdön jälkeen tiskiallasta pestessään Orvokki tosin mietti, että mihin hän olikaan ryhtynyt. Eihän hänellä edes ollut sellaisia tunteita Shermania kohtaan.

 

 

 

Sopimuksen teon jälkeen Orvokki huomasi usein miettivänsä tulevaisuutta Shermanin rinnalla. Millaiseksi heidän arkensa muodostuisi? Orvokki kun ei ollut asunut aikaisemmin muiden kuin vanhempiensa kanssa, joten käytännön kysymykset olivat hiukan hämärän peitossa. Niinpä hän kääntyi pulmassaan sen tahon puoleen, mistä oli aikaisemmin saanut vastauksen liki kaikkiin mieltään askarruttaneisiin kysymyksiin. Kirjaston laajoistakaan kirjakokoelmista ei ollut hyötyä Orvokin päässä pyöriviin kysymyksiin, joten hän oli jo aikeissa soittaa Shermanille ja perua koko sopimuksen, kun hänen mieleensä jysähti sana kantaäiti.

Hänen olisi kuljettava koko matka valitsemallaan tiellä jo vanhempiensakin tähden, sillä he olivat luottaneet häneen niin paljon, että olivat ostaneet hänen nykyisen asuintonttinsa. Mistä he olisivat voineet arvata millaiseen liemeen heidän omapäinen tyttärensä itsensä saattaisi vain saadakseen sukunsa linjan jatkumaan?

 

 

 

Orvokki murehti tilannettaan myös töissä, mikä kostautui erään kokeen räjähtämisellä kasvoille. Onneksi mitään vakavampaa ei käynyt, vain Orvokin ylpeys sai kolauksen hänen joutuessaan lähtemään illalla töistä kotiin linnunpelätin näköisenä.

 

 

 

Kaikesta kohelluksestaan huolimatta Orvokki onnistui kohoamaan laboratorioteknikoksi ja pinnisteli kaikin voimin kohti seuraavaa ylennystä. Rahaakin tuli ylennyksen myötä sen verran, että Orvokki sai vähän omaisuutensa suojaksi edes jonkinlaisen hökkelin rakennettua. Vaikkakin paljaat ja harmaat seinäpinnat pyrkivät häntä masentamaan.

 

 

 

Ylennyksestä jäi sen verran rahaa yli, että Orvokki päätti hoitaa häät pois alta. Juhlat alkoivat illan pimetessä Orvokin tontilla ja hän oli vuokrannut jopa juhlapöydän käyttöönsä. Orvokin juhlapuvusta voi huomata, ettei hän ole mitenkään perinteinen morsian. Lyhyt, armeijatyylinen mekko oli kaukana morsianten normaaleista hörhellyksistä, mutta Orvokki tunsi siinä olonsa kotoisaksi.

Vielä teatterisuudelma päälle sinetöimään liitto. Orvokki tuumasi ja moiskautti Shermanin huulille märän suudelman.

 

 

 

Liiton solmimisen jälkeen Orvokki kattoi juhlapöydän ääriään myöten täyteen ja vieraat kävivät hakemassa itselleen annoksia moneen otteeseen. Onneksi yksi vieraista oli ottanut kitaran mukaan ja soitteli sitä muiden viihdytykseksi illan ajan. Orvokilla kun ei ollut mitään halua joutua tanssimaan häävalssia Shermanin kanssa, joten musiikkia ei ollut muuten saatavissa.

Juhlat loppuivat kuitenkin aikanaan ja vaikka vierailla olikin ollut ihan hauska ilta, niin Orvokista oli kyllä mukavampaa olla ihan omassa rauhassa.

 

 

Seuraavan jakson julkaisuajankohdasta ei ole taaskaan mitään tietoa. Katsotaan nyt, miten työt antavat myöten pelaamiselle.

Edelliset osat
Tarinoita

TS2

Fiia: LC Graig

Ihmeotus: Lucy Lilywhiten tarina

Maitokahvi: LC Metsätähti

Yavanna: Kauhujen saari

Yavanna: Petos

 

TS3

Pompa : Rakastatko?